tiistai 3. toukokuuta 2011

Kohta ohi

...nimittäin kolmas vuosi eläinlääkiksessä!

Pääsin läpi siitä pelottavan vaikeasta Elinpatologia II:sta, sain jopa ihan hyvän arvosanan (kolmonen, jei!!), joten pääsin eilen maanantaina osallistumaan koeobduktioon... Kyllä poka jännitti! Onneksi se ei ollut loppujen lopuksi yhtään paha, kiitos avattavan demokoiran joka ei ollut kehittänyt elämänsä aikana hirveää tautikompleksia, ja mukavien tenttijöiden, varsinkin sen joka kyseli ne kaksi teoriakysymystä. Oli mukavaa vastata ku joku vähä johdatteli siihen suuntaan mitä se halusi kuulla :D
Kävi meillä sitten pieni moka (tai en tiedä oliko se moka edes) kaverin kanssa kun unohdettiin katsoa sen koiran obduktionumero sieltä diaarikirjasta mihin niiden kaikkien avattavien eläinten obduktionumerot ja perustiedot kuten paino kirjataan. Noh, ainakin oli sama numero molemmilla, ja siis mun paperiinhan oli ilmestynyt jostain obduktionumero, joten se voi olla että joku meidän tenttijöistä kävi sen sinne kirjoittamassa ennen aloittamista.

Tänään oli sitten reseptiopin tentti. Olipa taas hauska istua liian pienessä salissa vastaamassa tenttiin jossa sai olla niin paljon kirjallista materiaalia mukana kun vain katsoi tarpeelliseksi! Voi sitä ahtauden ja paperien määrää! Pakko kyllä sanoa että eka kerta pitkään aikaan että olin melkein koko kokeeseen varatun ajan loppuun asti tekemässä sitä, mutta pistän kyllä sen niiden paperipinojen piikkiin! Mukava koe muuten, ei tarvinnut lukea yhtään.

Vielä yksi koe jäljellä tällä viikolla, kliinisen kemian koe. Saa nähdä väsäänkö näiden kahden päivän aikana sen päiväkirjan jolla kyseisen kokeen saa hyväksiluettua, vai jätänkö sen tekemättä ja luen kokeeseen ja vääntäydyn sinne perjantaina "loistamaan". Sen jälkeen kuitenkin toivottavasti otan suunnan kohti Pohjanmaata ja meen Kauhajoelle kahdeksi viikoksi... Siinä on sitten Veeralla ja Jessellä kestämistä :D Sitten yksi viikko Jurvassa ja takas Helsinkiin muutamaksi viikoksi. Sen jälkeen kesätyöt Nurmossa kutsuvat (toivottavasti).
Toi Pohjanmaalle meno ei ole vielä täysin satavarma vaan lähemmäs 90% todennäköisyys, sillä sen lopulta ratkaisee salmonella-näytteen tulos, jonka mä haen huomenna. Olisi se kyllä aika perseestä jos tulos olisi positiivinen! Toivottavasti ei oo.

2 kommenttia:

  1. kaikkihan niitä atrian kakkanäytteitä tekee, mut en oo ikinä kuullu et kellää olis salmonellaa. Mistä säki semmosen olisit saanu? :)

    VastaaPoista
  2. No siis... olin viime kesän Eviralla ja meillä oli avattavana siellä salmonellavasikoita kerran... että siinä on ainaki potentiaalinen tartuntalähde :D Ei tullut silloin niitä vasikoita avattaessa edes mieleen että niillä olisi salmonella, ja se selvisi vasta muutama päivä myöhemmin bakteeriviljelyistä. Ja vaikka perus hygieniaa kuitenkin noudatettiin niidenkin avauksen kohdalla, niin mulla on kuitenkin omasta mielestäni suurempi todennäköisyys olla salmonellapositiivinen kuin esim. jollain mun kurssikaverilla joka oli töissä eläinlääkäriasemalla koko kesän. tai toimistotöissä :D

    VastaaPoista