Eilinen päivystys meni pieneläinsairaalalla oikein rattoisasti. Meillä oli kaksi tyyppiä kolmoselta seuraamassa päivystyksen kulkua, ja ehdittiin hyvin neuvoa ja opettaa pienissä toimenpiteissä kuten statuksen ottamisessa ja labrojen tekemisessä. Potilaita ei ollu alkuillasta nimeksikään, mutta jostain kumman syystä se ruuhka alkoi tulla sitten siinä ysin aikaan, ja kymmenen tienoilla alkoi päivystyspuhelinkin soimaan vimmatusti, just ku oltaisiin oltu lähdössä kotio. Se on kuulemma se kello kymmenen uutisten jälkeen ku ihmiset havahtuu että niitten lemmikeissä on jotain vikaa :D
Mä haluan myös selventää mun eilistä kirjoitusta (siitä että toivoin ettei olis kauheaa ruuhkaa yms.). Kyseinen päivä ei siis sattunut henkilökohtaisesti mulle, vaan kurssikaverille, enkä edes kuullut k.o. päivystyksestä häneltä, vaan toiselta kurssikaverilta. Eli en voi mennä vannomaan todeksi että odotushuoneeseen olisi todella kuollut kolme potilasta. Kyseinen tilanne on ollut varmasti kamala kenelle tahansa, niin kandille kuin omistajillekin, kun potilaita tursuaa ovista ja ikkunoista, ja jono vain kasvaa. Voin kuitenkin todeta, että kyseessä on varmasti ollut erittäin harvinainen tilanne, sillä yleensä potilaat otetaan sisään kiireysjärjestyksessä, ja annetaan nopea ensiapu. Tollaisessa tilanteessa, jossa kuolevia potilaita on enemmän mitä pystytään pelastamaan, on tärkeintä että priorisoidaan hoidettaviksi ne jotka ovat vielä hoidettavissa. Monesti tulee myös päivystykseen eläimiä, jotka ovat jo lähes kuolleita odotusaulaan saapuessaan, eikä niitä voida enää auttaa. Joskus on kannettu kuolleitakin (täysin jo kylmiä ja kangistuneita) sisään ja sanottu että elvyttäkää.
Mun tarkoitus siis ei oo mustamaalata PESiä, vaan yleisesti valottaa teille, että oikeesti päivystyksessä missä tahansa on joskus tosi kiire, ja ite ainakin inhoan jos on kiire. Lisäksi tästä jäi pieni pelko takaraivoon, että rikoinkohan nyt jotain vaitiolovelvollisuutta, mutta loppujen lopuksi päädyin tulokseen että en rikkonut, sillä en ollut paikalla, enkä edes tiedä kenestä on kyse ja mihinkä ne kuoli. Vaitiolovelvollisuus koskee kuitenkin vain potilasta, eikä yleisesti mitä sairaalalla tapahtuu sellaisessa paikassa missä on ulkopuolisiakin läsnä, kuten tässä tapauksessa muita omistajia. (ainakin näin olen käsittänyt).
Toivottavasti tämä nyt selvensi asiaa eikä kellään jäänyt käsitystä että pieneläinsairaala on ihan paska paikka jonne ei kannata viedä lemmikkejä. Muistakaa ihmiset, että ei ne tyypit sielläkään kuitenkaan mitään jumalia ole, ja päivystysaikaan pystytään tehdä maksimissaan hätäleikkauksia yksinkertaisissa oloissa, ja tukihoitaa eläimiä. Suuremmat ja vaativammat leikkaukset jäävät aina virka-aikaan hoidettaviksi, eikä eläimille edes ole mahdollisuutta tarjota samanlaista hätähoitoa kuin ihmisille. Erikoisleikkaukset vaativat aina sen erikoisosaamisen, ja niitä ihmisiä on tosi harvassa. Elämä sairaalassa ei ole kuin jossain Greyn anatomiassa, jossa suoritetaan vaativia harvinaisia leikkauksia keskellä yötä.
Vielä siitä että miksei mua huvittanut mennä. Oon koko opiskeluajan alkanut kallistumaan suureläimiin ja tuotantoeläimiin, ei nuo pienet lemmikit oikein nappaa. Syy ei todellakaan ole eläimissä (rakastan edelleen koiria ja kissoja ja muita pieniä piipertäjiä), vaan enemmänkin omistajissa, jotka kohtelevat eläintä toisaalta kuin pientä ihmistä, mutta silti usein laiminlyövät perushoidon ja eläimen tarpeet. Sitten kun asiasta pitäisi huomauttaa ja huomauttaakin, saa paskaa niskaan ja syytetään että "sinähän olet vain kandi/vastavalmistunut, et sinä mitään tiedä!". Tai sitten kuunnellaan mutta asialle ei silti tapahdu mitään. Näissäkin tilanteissa sitten laiminlyönnit ovat kuitenkin niin lieviä ettei niistä voi eikä kannatakaan nostaa minkäänlaista eläinsuojelujuttua, siitähän vasta haloo syntyisi.
Toki pieneläinten omistajissakin on paljon hyviä tyyppejä, mutta yleisellä tasolla pidän enemmän tuotantoeläinten omistajista joilla on jalat maassa eläimen hoidon suhteen. (saa sit nähdä koska tämäkin asia tulee muuttumaan, ei kai siihen tarvita ku yksi paska ihminen jolle on se ja sama miten sen elukat voi kunhan rahaa tulee...)
Lisäksi vielä kaikki eläinlääkärit siellä ei osaa opettaa, ja se joskus näkyy aika räikeästikin. Mulla jäi ehkä traumat mun ekasta päivystyksestä, jossa oli tosi tyly eläinlääkäri joka sano kaikille että kyllä sun pitäis osata jo tms. No jos ei siltikään osaa niin sit pitää yrittää opettaa, mutta hän ei eväänsä asian suhteen sitten liikauttanu, vaan pisti jonkun muun asialle. Samassa päivystyksessä mua puri koira käteen teho-osastolla, ja hoitaja sano ettei se tienny että se on aggressiivinen. Sit ku kävin näyttääs kättäni sille eläinlääkärille, se totes vaan et joo se oliki sellanen hullu koira. WTF olisko kannattanu kertoo sille hoitajallekin??? Sillä oli onneks tylsät hampaat ettei mulla iho menny rikki, mutta jäätävä mustelma siihen tuli, ja jotenki aloin myös kammoksumaan noita päivystyksiä. Kaikki oli jotenki tylyjä ja kylmiä. Muilla kerroilla ei oo samanlaista ongelmaa ollut, mutta jäähän tuosta nyt jonkilainen pelko persauksiin että sama toistuu. Ite ku oon loppujen lopuksi melko ujo oudossa seurassa ja otan helposti itteeni (vaikka toiset ei ees tarkoittais).
Tuli kyllä maallikollekkin selväksi tuo sun mielipitees ja varsinki et ne on SUN eikä mitään yleisiä, jos joku hernarit vetää niin sillä on päässä vikaa ;)
VastaaPoistaOikein juurta jaksain kerroot poka! :D
No joo, oli pakko pistää tää ku joku random oli vissiin saanu jonku ihmeellisen käsityksen tosta päivystyksestä mun edellisestä postauksesta. Kaveri tuli vaan kertoon. Vähä vituttaa ku joutuu omia ajatuksiaan selittelemään, mut kai se on ihan hyvä varooksi täs tapaukses tehä. :D
Poistaja ihan kiva purkaa muutenki tuntoja tosta päivystysrumbasta, ku välillä saa paskaa niskaan oikeen kunnolla.
PoistaHyvin kirjoitettu. :) Kurjaahan se on hoitsuille ja lekureillekki jos käy niin että ruuhkaa pukkaa eikä ehdi kaikkia auttaa vaikka haluaaski. :/ Tylsä muikki se tyly "opettaja" Kukaa ei voi olettaa että opiskelija osais kaikki täydellisesti, senhän takia maailmas on alootuspalkat ja palkankorotuksetki, et arvostuski nousis sitä mukaa ku kokemus piruvie.. :)) Mitä joku oli sulle skriivaallu? emmälöytäny mitn kommenttia edellisestä postista :O
VastaaPoistaei siellä ollukaa edes. Faces pisti yks kaveri vaan viestiä että joku oli saanu vähä väärän käsityksen siitä mun kommentista etten haluais mennä päivystään ku siellä oli jonoon kuollu potilaita... Vissiin opetellaan sitä lukutaitoa, ei se tarkoita et jos kerran kuolee pari potilasta jonoon et siellä olis aina sellaista. -.- mut pitää vissiin kattoa mitä kirjoittaa, ku mulla on kuitenki normaalisti tapana kirjoittaa mitä päähän putkahtaa.
Poista